Anja Chadburn (8 Nov 1939 - 10 Sep 2018)

TRIBUTE FROM ANJA'S BROTHER KALEVI NUUTINEN

Anjan veljen Kalevi Nuutisen muistoja sisarestaan - tämä luettiin siunaustilaisuudessa

Anja syntyi sodan aikana 4 lapsiseen maa ja metsätyöläisperheeseen ,jolloin jokapäiväinen elämä ja elävänä pysyminenkin oli vaikeaa, Isä oli sodassa ja Äiti lastensa kanssa ja Anja vanhinpana lapsena kantoi jo silloin vastuuta perheestä noina vaikeina aikoina, sitten kun Isä palasi sotatantereilta , Anja kertoi jälkeen päin ,että he eivät tunteneet enää omaa isäänsä,oli muuttunut paljon siellä sodan kauheuksissa . silloin oli kaikesta pulaa ja se varmaankin opetti hänet säästämään ja elämään tarkasti ,mitään ei heitetty pois jos sitä ei vielä käyttää uudestaan tai korjata,ruokaa oli vähän ,ja esim: jauhoja jaettiin sodan jälkeenkin kansanhuollon kautta pitkään,sitten koitti minun vuoro syntyä ja Anja olikin silloin jo 14 vuotiaana-- ollut pahalla päällä ja sanonut ,kun kyläläiset olivat onnitelleet häntä uudesta perheenjäsenestä ja veljestä "häntä suututtaa, että vielä tuli yksi suu ruokittavaksi lisää,kun muutenkin on pulaa kaikesta" ! Anja sitten lähti Helsinkiin töihin ja saavutti töissä käynnin ohella iltaoppikoulua käyden ylioppilastutkinnon ,siinäkin hänen sitkeys ja tarkkuus palkittiin ,sitä ihmeteltiin ja arvostettiin kaikkialla ! sitten saapui hänen maailmaansa Englantilainen herrasmies ja häitä vietettiin täällä Suomessa ,Anjan kotona Itälahdessa ja Anja muutti sitten miehensä kanssa Englantiin ja perheeseen syntyi kaksi upeaa lasta.Anja kuitenkin kävi joka vuosi aina kotimaassaan ,ollen aina viimeiseen asti kesämökillään vielä tänäkin kesänä,hän rakasti kotimaataan ja piti yhteyttä koko elämänsä sukulaisiinsa ja tuntemiinsa ihmisiin ja eli tässä hetkessä ,oli huolissaan maailman menosta ja ihmisistä ,osasi olla ylpeä ihmisten saavutuksista ja oli murheissaan heidän menetyksistä ja kohtaloista,oli huolissaan ilmastonmuutoksesta ja miten meidän ja toistenkin lasten tulevaisuus sitten on ,hän jätti monille ihmisille sellaisen arvomaailman jossa jokaisen on hyvä olla ja elää,hän ei antanut periksi milloinkaan ja oli rohkea viisas nainen. ---Ikuisesti kiitollinen veljesi Kalevi



Anja was born during the war to a farming and forestry family of four children. During that time everyday life and even staying alive was hard. Father was at war and mother was at home with their children and Anja as the oldest bore already a responsibility for the family in those difficult times. When father returned from the war Anja told, later on, that they did not recognise their own father anymore because he had changed so much in the war abyss. In those times there was shortage of everything and that probably taught her to save and live neatly, nothing was thrown away if it could be used again or be repaired. There was little food and for example flour was distributed a long time after the war through ration cards. Then it was time for me to be born and Anja was then, at the age of 14 in bad temper over it, and had said, when the villagers congratulated her over a new member of family and brother, that she was not happy because there was now another mouth to feed when there’s shortage of everything! Anja then left for Helsinki to work and alongside it achieved her A levels. Also, in this her resilience and precision was rewarded - this achievement was marvelled and much thought of everywhere!
Then into her world arrived an English gentleman and their wedding was celebrated here in Finland in Anja’s home Itälahti and Anja moved to England with her husband. Into their family two magnificent children were born. Anja did visit her homeland every year, visiting her summer cottage till the end - until this summer. She loved her home country and stayed in contact with her family and friends. She lived in the moment, was worried about how the state of the world and of all people. She was able to be proud of people’s achievements and was saddened of their losses and fates. She was worried about the climate change and what this means to our and others’ children. She left a value base in which it is easy to exist to many people. She never gave up and was a brave and wise woman.

Your forever grateful brother Kalevi


TRIBUTE BY MARJA - LIISA LACKMAN – ANJA’S NIECE

Mallu Lackmanin muistoja Anjasta - tämä luettiin siunaustilaisuudessa

Ihminen on kuin tuulen henkäys
hänen päivensä on katuava varjoon
Vaivu varjohon kukkasten
ihana enkeli kotiin vie
Nyt nukkuos untasi rauhaisaa
lepää lehdossa, povessa maan


Man is like a breath of wind
his day is a shadowy shadow
Hard on the shadow of flowers
a wonderful angel takes home
Now you sleep in your dream peace
resting in the foliage, taking the land



DAUGHTER KIRSI'S PERSONAL TRIBUTE

Mum, you meant so much to me and I don’t think i truly realised that until you left us. You were simply always there for me.
I shall miss chatting to you on the phone at the end of a long day at work. I’ll miss you at the Sunday table - you’d always sit down and then get up again saying that you must take your pills and that we should all start eating before the food gets cold. I’ll miss you popping round for a coffee. I’ll miss sitting in the sauna with you and just being. I guess in time, there’ll be much more that I will miss.
You were such a strong person and you gave absolutely everything to Timo and I, not least of all, a little bit of wild paradise at Kiviranta.
Now that you’ve gone everything seems somehow different.
And now, I think I need to take a leaf out of your book and face life and all its challenges with a self-determined mind, strength and courage.



TRIBUTE FROM ANJA'S FAMILY (Rodney, Timo, Kirsi and Mick)

The first part, that describes Anja’s early years, is translated from her brother Kalevi’s tribute that was read out in Finnish.

Anja was born during the war to a farming and forestry family of four children in the village of Tervo. During that time daily life and even staying alive was hard. Father was fighting in the war against the Russians and mother was at home with their children. Anja as the oldest bore, at a very young age, a responsibility for the family in those difficult times. Some years later, Anja told her brother that she and her sister did not recognise their father when he returned from the war because the awful experience had brought about profound changes in him.
In those times there was a shortage of everything and that probably taught her to save and live economically - nothing was thrown away if it could be used again or be repaired. There was little food: for example, flour was distributed a long time after the war through ration cards. Next, it was time for brother Kalevi to be born. Anja was then, at the age of 14, in a bad temper over it and had said, when the villagers congratulated her over a new member of family, that she was not happy because there was now another mouth to feed when there’s a shortage of everything! Shortly after this, Anja left for Helsinki to continue her studies and achieved her A levels. Here too, her resilience and persistence were rewarded; this achievement was celebrated and much thought of everywhere in her village!
Then, into her world arrived an English gentleman!
Rodney first visited Finland in 1959 on a six-month student technical exchange scheme. He met Anja at a dance and they courted for the next six months. At the end of the year Rodney returned home. For the next few years they were only able to meet during summer holidays and Rodney was about to discover the extent of Anja’s determination and singlemindedness!
Returning home late one night in 1962 Rodney’s mother met him on the doorstep looking a little concerned. “You have a visitor”, she said. Yes, Anja had arrived completely unannounced and had taken a nursing post in a local isolation hospital! She stayed in England for a year during which she and Rodney became engaged – mission accomplished. So, Anja returned to Finland and they married in Tervo Church in 1964. Game, set and match!!
Now settled in England, Anja was not content to sit at home as a housewife. Finnish women just did not do that!!! She restarted her career by gaining secretarial qualifications. Her first post was with the Walsall Chamber of Commerce and continued, when the couple moved to Sheffield for a short spell, at Totley Hall Teacher Training College. She took a short career break when the family moved to the Shotley Peninsula in order to devote her full attention to her children in their early formative years. When they started at primary school she recommenced work with the Estates Department of Heath Road Hospital where she stayed for many years before taking early retirement. Throughout her career she gained glowing testimonials from her employers. She was resolved to play a useful role in society as well as performing her duties as a mother to the full.
In 1969 Timo was born and Kirsi arrived in 1971 shortly after the family had moved to Holbrook. Each summer Anja took the children to her home so that they could grow up to appreciate life on a small Finnish farm. This involved picking berries from the marshes and the forest floor, fishing and catching crayfish. The family also took part in traditional haymaking: Anja’s father cut the hay with a hand scythe and the family raked it together before pitchforking it to dry on stakes driven into the ground. A couple of days later the dry hay was transferred onto a hand cart, then pushed to a barn where it was to be stored for the winter. Nice relaxing holidays!!!
In order to maintain close links with her mother country the family’s door was always open to welcome any Finns who wished to visit. Suffolk College had an exchange scheme with Finland and many young students were welcomed to have Sunday lunch and a sauna in the present family house in Tattingstone. In this way Anja was developing an ‘extended family’ of life-long friends. This included one of Timo’s school friends from Hong Kong. It says everything that he has travelled from Hong Kong to be here today along with two other ‘extended family’ members from Finland.
She acted as a regional co-ordinator for the Finnish Church Guild so that Anglo-Finnish families in East Anglia could get together from time to time. As part of this, our house ‘Chestnuts’ has hosted, for many years, a Finnish ‘Little Christmas’ for local families – complete with a live Father Christmas who arrives to the sound of sleigh bells and delivers presents to the children.
In this very church Anja also arranged for an annual Lutheran Church service that attracted Finns from far and wide and Lutherans of other nationalities were also welcomed.
Anja had a strong artistic streak that expressed itself mainly through needlecraft and knitting. She was a qualified seamstress and made many clothes for herself and the family. Anja also made two traditional Finnish wall-hung carpets - each taking some two years to produce. Those of you that attend the reception in our village hall will be able to see a selection of her handiwork on display.
1973 saw the start of a lifelong family project. Anja’s father gave her a plot of land on which to build a lakeside summer cottage so that she could have her own bit of Finland. This started with a modest single-room wooden building with, of course, a sauna. Just offshore from the summer cottage is a large flat rock from which the family swims. So, the name became ‘Kiviranta’ that translates to ‘stone shore’.
As the summer cottage developed with the addition of more buildings, a well and a cellar, Anja was determined to preserve the original spirit of Finnish holiday homes and the family has, to this day, resisted installing electricity or water on tap. This ongoing project has involved a great deal of hard work over many years but it has all been worthwhile because Kiviranta now stands as a living memorial to Anja.
Sadly, however, on the 10th of September this year Anja was faced with a fight that, despite all her grit and determination, she could not win and she passed away. She will be sorely missed by her family and many friends.



Rodneyn, Timon, Kirsin ja Mickin muistoja rakkaasta vaimosta ja äidistä - tämä luettiin siunaustilaisuudessa

Anja syntyi sota-aikana Tervossa nelilapsiseen maa- ja metsätyöläisperheeseen. Siihen aikaan elämä ja jopa hengissä pysyminen oli vaikeaa. Isä oli rintamalla taistelemassa Neuvostoliittoa vastaan ja äiti kotona lasten kanssa. Vanhimpana lapsena Anja joutui jo nuorena kantamaan vastuuta perheestä noina vaikeina aikoina. Vuosia myöhemmin Anja kertoi veljelleen, että hän ja hänen sisarensa eivät tunteneet isäänsä hänen palattuaan rintamalta. Ankarat sotakokemukset olivat muuttaneet isää syvästi.
Noina aikoina oli pulaa kaikesta ja se opetti Anjan säästeliääksi ja taloudelliseksi. Mitään ei heitetty pois, jos sen voi käyttää uudelleen tai korjata. Ruokaa oli vähän, ja esimerkiksi jauhoja säännösteltiin vielä pitkään sodan jälkeen. Sodan jälkeen syntyi Anjan veli Kalevi ja 14-vuotias Anja oli ollut kiukkuinen. Kun kyläläiset olivat tulleet onnittelemaan uudesta veljestä, Anja oli tokaissut olevansa vihainen, koska nyt oli yksi suu lisää ruokittavaksi vaikka kaikesta oli ennestäänkin pulaa. Pian tämän jälkeen Anja lähti Helsinkiin töihin ja suoritti iltaoppikoulussa ylioppilastutkinnon. Siinäkin hänen sitkeytensä ja sinnikkyytensä palkittiiin, ja hänen saavutustaan juhlittiin ja arvostettiin koko paikkakunnalla.
Sitten Anjan maailmaan saapui englantilainen herrasmies.
Rodney saapui Suomeen ensikerran vuonna 1959 kuuden kuukauden opiskelijavaihtoon. Hän tapasi Anjan tansseissa ja he seurustelivat seuraavat puoli vuotta. Vuoden lopussa Rodney palasi Englantiin. Seuraavien muutamien vuosien aikana he pystyivät tapaamaan vain kesälomien aikana, mutta Rodney tuli pian huomaamaan Anjan suunnattoman päättäväisyyden ja määrätietoisuuden.
Rodneyn tullessa myöhään kotiin eräänä iltana vuonna 1962 hänen äitinsä oli häntä portailla vastassa hieman huolestuneena. “Sinulla on vieras” hän sanoi. Anja oli saapunut ilman mitään varoitusta ja ottanut vastaan viran paikallisesta eristyssairaalasta. Hän asui Englannissa vuoden, jonka aikan hän ja Rodney menivät kihloihin. Ensimmäinen etappi saavutettu! Anja palasi Suomeen ja häitä vietettiin Tervon kirkossa vuonna 1964. Päämäärä saavutettu!

Asetuttuaan Englantiin Anja ei halunnut olla vain kodinhengetär. Suomalaisnaiset eivät yksinkertaisesti tee niin! Hän aloitti uransa suorittamalla sihteerin tutkinnon. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Walsallin kauppakamarilla. Myöhemmin, kun pariskunta muutti joksikin aikaa Sheffieldiin, Anja jatkoi uraansa Totley Hallin opettajainkoulutusinstituutissa. Perheen muutettua Shotleyn niemelle hän piti lyhyen tauon urastaan keskittyen pienten lastensa hoivaamiseen. Lasten aloitettua koulun Anja palasi työelämään. Hän työskenteli useita vuosia kiinteistöjen huolto-osastolla Heath Roadin sairaalassa kunnes jäi lopulta varhennetulle eläkkeelle. Läpi uransa hän sai kehuja ja kiitosta työnantajiltaan. Anjalle oli tärkeää olla hyödyllinen osa yhteiskuntaa, sekä samalla täyttää perheen ja äitiyden tuomat velvollisuudet.
Timo syntyi vuonna 1969 ja Kirsi 1971 pian sen jälkeen kun perhe oli muuttanut Holbrookiin. Joka kesä Anja vei lapset kotiinsa Suomeen, jotta he oppisivat arvostamaan elämää suomalaisella pientilalla. Lomat kuluivat keräten marjoja soilta ja metsistä sekä kalastaen ja ravustaen. Perhe oli myös apuna heinäpellolla. Anjan isä niitti heinän viikatteella ja muut haravoivat heinät kasaan ja nostivat seipäille. Muutamaa päivää myöhemmin kuivat heinät siirrettiin kärryillä latoon varastoitavaksi talvea varten. Leppoisaa lomanviettoa!
Säilyttääkseen tiiviit yhteydet kotimaahansa Anja toivotti kaikki suomalaiset tervetulleiksi. Suffolk Collegella oli opiskelijavaihto-ohjelma ja monet nuoret suomalaisopiskelijat tulivat sunnuntailounaalle ja saunomaan perheen kotiin Tattingstonessa. Anja sai näin toisen “perheen” elinikäisiä ystäviä. Heidän joukkoonsa kuuluu Timon opiskelijatoveri Hong Kongista. Se, että hän sekä kaksi muuta laajemman “perheen” jäsentä ovat täällä tänään, kertoo paljon Anjan nauttimasta arvostuksesta.
Anja oli Suomen Kirkon Killan yhteyshenkilö ja järjesti säännöllisiä tapaamisia suomalaisperheille East Anglian alueella. Kotimme “Chestnuts” on jo vuosien ajan isännöinyt suomalaisia pikkujouluja paikallisille perheille ja jopa itse joulupukki on saapunut jakamaan lahjoja lapsille poronkellojen siivittämänä.
Tässä kirkossa Anja järjesti vuosittain luterilaisen jumalanpalveluksen, joka keräsi suomalaisia laajalta alueelta ja toivotti tervetulleeksi kaikki luterilaiset kansallisuuteen katsomatta.
Anja oli myös vahvasti taiteellinen ja tämä näkyi lähinnä neulonnassa ja ompelussa. Hän oli pätevä ompelija ja teki paljon vaatteita sekä itselleen että perheelleen. Anja teki myös kaksi ryijyä, joiden kummankin valmistaminen kesti kaksi vuotta. Niillä teistä, jotka tulevat muistotilaisuuteen on mahdollisuus nähdä Anjan tekemiä käsitöitä.
Vuonna 1973 sai alkunsa koko perheen elinikäinen projekti. Anjan isä lahjoitti hänelle maata järven rannalta kesämökin rakentamista varten, jotta Anja voisi saada “oman palan Suomea”. Aluksi oli vain vaatimaton puurakennus, jossa oli tupa - ja tietysti sauna. Aivan rannan tuntumassa oli iso laakea kivi, jolta oli hyvä mennä uimaan. Niinpä paikan nimeksi tuli Kiviranta.
Vaikka kesänviettopaikka myöhemmin laajeni ja tuli lisää rakennuksia sekä kaivo ja kellari, Anja halusi säilyttää suomalaisen kesämökin alkuperäisen hengen. Niinpä tähän päivään mennessä perhe ei ole halunnut laittaa sähköjä tai juoksevaa vettä. Vuosien varrella tämä jatkuva projekti on vaatinut paljon kovaa työtä, mutta se kaikki on ollut sen arvoista. Kiviranta on nyt elävä muistomerkki Anjalle.
Tänä vuonna 10. syyskuuta Anja joutui taisteluun, jota hän ei sisukkuudestaan ja päättäväisyydestään huolimatta kyennyt voittamaan. Suruksemme hän nukkui pois. Anjaa jäivät syvästi kaipaamaan hänen perheensä ja monet ystävät.


TRIBUTE FROM THE REV. ANNETTE SHANNON, RECTOR, ST. MARY'S TATTINGSTONE

When tragedy strikes in our lives, we are left with a gnawing emptiness. The only thing we can do is weep and cry for the loss we have suffered. To lose a much loved wife, a greatly loved mother, a close friend, brings up intense emotions that no doctor can heal. It is good to weep over any loss, but especially one that happens so suddenly, where you have no chance to care and prepare, no chance to even say goodbye.
We can use this service and the wake afterwards today to say our personal and communal goodbye to Anja, to reflect on the life she lived, to celebrate the joy she brought to those who knew her, and to mourn her passing. We can also remind each other of the hope we have in Jesus.
Two thousand years ago God came to this world as Jesus; He took on our humanity, our frailty, our mortality, our emotions, our pains and our joys. And in His death, Jesus, gave sacrificially, He died on a Cross that we might live. By dying for us here on earth, for all the mistakes we have made, no matter how small or large, Jesus became the Way to eternal life, to eternal joy, to eternal peace with God. Anja was a faithful Christian and lived with that hope in her heart.
God loves all of us more than we can possibly imagine but this love is not a magic amulet that protects us from all pain and loss, it does not give the ability to never be sad or never to mourn, but it is a promise that God is here right now besides us in our grief. He holds out His arms to hold us close, to tell us of a love that defeats even death itself, of a light that destroy all darkness.
It is good and right to weep, at the great loss of Anja; her family, her friends, and this church and community and her Finnish Church community shall miss her deeply. My prayers and sympathies go out to all who are in pain and are left lost because of this sudden tragedy. But let us use this time to remind us of the frailty of this life, that we might live every day to the full. That we might love and live in joy and peace as we remember Anja and the hope that Jesus brings for us now and in that life ahead with him.